Kuinka päästä osaksi ICT-alaa?

22.02.2023

Yksi kevään varmoista merkeistä on jatkokoulutuspaikkojen yhteishakujen käynnistyminen. Monella on varmasti pohdinnoissa, mitä haluaisi tehdä isona, millaiseen jatkokoulutukseen hakeutuisi. Moni saattaa pohtia myös, olisiko aika tehdä muutoksia urapolkuun tai täydentää osaamistaan. ICT-ala tarjoaa paljon erilaisia mahdollisuuksia, olit sitten päättämässä peruskoulua tai jo pitkään työelämässä olleena konkarina miettimässä, mitä seuraavaksi tekisi.

Digitalisoitumisen yhä yleistyessä tarvitaan erilaisiin ICT-alan osa-alueisiin erikoistuneita asiantuntijoita. Erikoistumiseen onkin tarjolla paljon erilaisia vaihtoehtoja niin työmarkkinoilla kuin koulutusten osalta. Alalla tarvitaan sekä frontend että backend devaajia sekä fullstack-kehittäjiä, mutta kaikkien ei ole pakko erikoistua koodaamiseen. Tarvitaan myös teknisiä henkilöitä, jotka toimivat asiakasrajapinnassa. Nämä voivat olla tietoliikenneasentajia tai ICT-tukihenkilöitä. Lisäksi tarvitaan suunnittelijoita tietoliikennearkkitehtuurin ja viestintäratkaisujen kehittämiseen sekä verkon suunnitteluun. Myös palvelin- ja pilvipalveluissa sekä konesalissa on omat asiantuntijansa. Teknisempien roolien lisäksi ICT-alalla on pulaa hyvistä teknisistä myyjistä, joilla on ymmärrystä alasta ja innostusta hoitaa asiakassuhteita mallikkaasti. Vaihtoehtoja on lukuisia!

 

Valitse itsellesi sopivin tapa kouluttautua alalle

Toisen asteen koulutusten yhteishaku on 21.2.–21.3.2023. Ja kolmannen asteen koulutusten yhteishaku on 15.3.–30.3.2023. Jos ICT-ala kiinnostaa, kannattaa naputella opintopolku.fi -sivuston hakukenttään itseään kiinnostavia hakusanoja. Esimerkiksi hakusanalla “IT-ala” tulokseksi listautuu useita kymmeniä tutkintoja ja oppilaitoksia, joista voi valita itseään kiinnostavimman kokonaisuuden.

Lisäksi avoimessa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa on tarjolla yksittäisiä kursseja, joilla voi täydentää osaamistaan hieman vapaammalla aikataululla. Näiden lisäksi kannattaa katsoa väyläopintojen tarjoamat vaihtoehdot.

Myös oppisopimuskoulutuksen tarjoamat vaihtoehdot kannattaa kurkata. Jokaiselle alasta kiinnostuneelle löytyy sopiva vaihtoehto.

 

Mitä laittaa CV:hen, jos työkokemusta ei vielä ole?

IPP arvostaa työntekijöitä rekrytoidessaan sopivaa koulutustaustaa, mutta hakemuksissa huomioidaan erityisesti myös hakijoiden oma mielenkiinto ja itseoppineisuus. Omat oheisprojektit kertovat yleensä siitä, että henkilö on motivoitunut ja aidosti kiinnostunut aiheesta. Tämä kannattaa muistaa erityisesti silloin, kun varsinaista työkokemusta alalta ei vielä ole kertynyt ja mietit, mitä laittaisit CV:hen. Omaa osaamistaan voi esitellä esimerkiksi liittämällä työhakemukseen mukaan työnäytteitä. Voit vaikka lisätä hakemukselle linkin omaan GIT-kansioon tai tekemillesi sivustoille tai kuvia käyttöliittymistä.

 

Oman osaamisen kehittäminen yhdessä IPP:n kanssa

Työn ohessa on myös mahdollista kehittää omaa osaamistaan. Usein työtä tehdessä huomaa parhaiten, mitkä ovat omia vahvuuksia ja mitkä osiot kaipaavat kehittämistä. Saatat myös työskennellessä löytää uuden mielenkiinnon kohteen, josta haluaisit oppia lisää. IPP tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden oman osaamisen kehittämiseen. Lisäkouluttautuminen työn ohessa on mahdollista ja eri vaihtoehdoista jutellaan mieluusti.

 

Opiskelijat – kysykää kesätyö- ja työharjoittelupaikoista

IPP tarjoaa vuosittain muutamia paikkoja harjoittelijoille sekä kesätyöntekijöille, joten tekniikanalasta kiinnostuneet opiskelijat, teidän hakemuksia odotetaan jo!

Myös oppisopimuksen kautta kouluttautuminen ja työllistyminen onnistuu yhteistyössä IPP:n kanssa. Laita vain rohkeasti viestiä avoimen hakemuksen kautta, niin keskustellaan lisää: IPP rekry