Henkilöstöesittely: ICT-palvelupäällikkömme Tommi

16.06.2023

Tommi aloitti IPP:llä verkkotukihenkilönä elokuussa vuonna 2000. Silloin internet oli vielä kohtuullisen tuore asia ja langattomia internetyhteyksiä ei vielä ollut käytössä. Erityisesti kuluttaja-asiakkailla ja laitteiden yhteensopivuusongelmat olivat yleisiä. Verkkotukihenkilönä toimiessaan, Tommi auttoi asiakkaita internetyhteysongelmissa.

”Päädyin alalle harrastusten kautta. Harrastukseni pyörivät silloin tietokoneiden parissa ja olin jo 80-luvulla aloittanut Commodore 64:n kanssa räbläämisen. Olen myös kouluttautunut tietoliikennealalle.”

Vuoden 2001 keväästä alkaen, hän oli mukana DNA:n tukiasemaverkon rakentamisessa IPP:n toimialueella. IPP:lle kuului tuolloin myös DNA:n mobiiliverkon tukiasemien ylläpito ja korjaaminen. Tommi oli mukana kun IPP:llä alettiin rakentamaan ADSL-verkkoa rakentamaan vuonna 2001.

”Uran huippukohta on ollut silloin kun oltiin 100 metrin korkeudessa mastoissa rakentamassa DNA:n tukiasemakohteita. :D Oikeasti kohokohtana voidaan sanoa olevan, kun sain vedettäväkseni huippuammattilaisista koostuvan IPP:n ICT-palvelutuotantotiimin.”

”23 vuodessa on tullut nähtyä melkoinen, niin tekniikan kuin yrityksen kehityskaari. DNA:n mobiiliverkon ja Tampereen Puhelimen verkon lisäksi olen ollut mukana rakentamassa IPP:n omaa runkoverkkoa jo kolmeen kertaan, juuri nyt on menossa neljäs kerta. Yrityspalveluita alettiin kehittää vajaa parikymmentä vuotta sitten. Nyt meillä on tarjota yrityksillekin todella kattavat ICT-palvelut.”

Yritystuotteiden ja -palveluiden kehityksessä mukana ollut Tommi kertoo valokuidun parantaneen entisestään palveluiden laatua ja kapasiteetin osalta mahdollisuudet ovat rajattomat.

”Valokuitu takaa toimintavarman yhteyden ja häiriöitä on myös vähemmän kuin kupariverkoissa. Myös palomuuripalvelut ovat kehittyneet verkkojen yhteysnopeuksien kasvaessa. Nopeassa verkossa hakkerit ehtivät saada aikaan enemmän vahinkoa, jos verkot eivät ole suojattuna. Wi-Fi-verkot ovat myös kehittyneet todella paljon viimeisen 10 vuoden aikana.”

ICT-palvelupäällikkö Tommin vetämän tiimin tehtäviin kuuluvat mm. ICT-tukipalvelut, datayhteydet, viestintäratkaisut, tietoturvapalvelut, pilvipalvelut, yritysten lähiverkot, myynnin tuki, IPP:n oma tietohallinto ja IPP:n omien laitetilojen ylläpito.

”Ilman hyvää ja asiantuntevaa tiimiä tästä ei tulisi yhtään mitään. Yksin kukaan ei pystyisi olemaan useammassa paikassa samaan aikaan ja yksi ei voi tietää kaikkea kaikesta. Sen takia tarvitaan mukavat ja ammattitaitoiset työkaverit. Meillä tiimi toimii hyvin ja annamme toisillemme palautetta, myös asiakkailta tulee hyvää palautetta.”

Alalla haastaa tunnetusti teknologian jatkuva ja nopea kehittyminen. Siitä syystä IPP tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden opiskella työn ohella. Myös Tommi on opiskellut tarpeen mukaan erilaisia asioita.

”Opiskelua voisin kuvata ”pakolliseksi” osaksi työtä. Viimeisin käymäni erikoistumiskurssi on AMK:issa kyberturvallisuuden kurssi. Johtamista olen opiskellut avoimen yliopiston kautta. Myös laitevalmistajat järjestävät koulutuksia uusiin tekniikoihin.”

Tommi työskentelee IPP:n Ikaalisten toimipisteellä jo kolmannetta kymmenettä vuotta. Mikä on saanut sinut viihtymään IPP:llä?

”Parasta IPP:llä on mukavat ja ammattitaitoiset työkaverit sekä mielenkiintoiset ja monipuoliset työtehtävät, kuin myös mukavat asiakkaat. Mielenkiintoista työssä on se, ettei ole kahta samanlaista päivää. Pienessä yrityksessä pääsee tekemään monipuolisesti erilaisia tehtäviä. Asiakkaiden auttaminen on palkitsevaa, heidän kauttaan tehtävät työtkin tulevat.”

Mitä IPP tulee tekemään 200-vuotiaana eli 70 vuoden päästä?

”70 vuoden päästä IPP tuottaa paikallisille yrityksille ja kuluttajille sen ajan terävintä ICT-alan palvelua.”