Asiakastarina: Valokuitu muutti arjen

21.09.2021

Asiakastarina: Valokuitu muutti arjen

Maalla asuvan Tuomaksen perheen elämää ei enää rasita pätkivät suoratoistopalvelut ja epävarma etätyö. Valokuitu voidaan rakentaa myös yhtä taloutta varten.

Joensuun lähellä Kontiolahdella asuva Tuomas rakensi vuonna 2017 perheelleen omakotitalon paikkaan, jossa on lähinnä “suota, peltoa ja soramonttua”. Se on osoittautunut mieluisaksi ympäristöksi perheelle elää. Arkisia ongelmia aiheutti kuitenkin alusta asti se, että olemassa olevat tietoliikenneyhteydet olivat huonot.

Kun pienet pojat katselivat suoratoistopalvelusta Ryhmä Hauta, kuva pätki tai pysähtyi. Yhteyden laatu teki myös etätyön epävarmaksi.

"Vaihteluväli siinä, miten 4G yhteys toimi, oli kaikilla operaattoreilla iso. Ruuhkapiikit ajoittuivat niihin aikoihin, kun meilläkin oltiin ruutujen ääressä, työnsä puolesta tietoliikenneyhteyksiin hyvin perehtynyt Tuomas kuvailee."

Tuomas harrastaa verkkopelaamista ja hankki sitä varten taloonsa kiinteän adsl-yhteyden. Se oli varma, mutta hidas.

"Nykyään pelit voivat olla kooltaan jopa satoja gigatavuja. Jos halusin ladata sellaisen, tietokone piti jättää päälle yöksi ja vielä seuraavaksi päiväksikin."

Alusta asti Tuomas ajatteli, että kotiin tarvitaan lopulta valokuituyhteys. Valokuitu tuo 500 megan tietoliikenneyhteyden kotiin kiinteästi eli johtoa pitkin. Näin muuttuvat sääolosuhteet tai muiden ihmisten netinkäyttö ei vaikuta yhteyden toimivuuteen.

Tuomas tiesi, että paikallinen tietoliikenneyritys Kaisanet oli rakentanut valokuituverkkoa lähiseudulle. Hän otti yhteyttä ja yllättyi positiivisesti siitä, että jo pelkästään heidän perheelleen rakennettu valokuituyhteys olisi ollut hinnaltaan mahdollinen. Lopulta valokuidun päätti hankkia yhteensä 17 kylän taloutta, mikä laski hintaa nelinumeroiseen summaan perhettä kohti.

Tuomaksen kotiin valokuituyhteys tuli tammikuussa 2021. Hänen on vaikea muistaa, minkälaista arki ennen oli.

"Esimerkiksi suoratoistopalveluiden häiriötön katsominen on nyt peruskauraa."

Kun Tuomas nykyään haluaa ladata tietokoneelleen uuden pelin, homma on hoidettu sillä aikaa, kun hän käy juomassa kahvit.

"Mitä tahansa tietokoneellani teen, kaikki tapahtuu hetkessä."

Valokuitu on hyvä ratkaisu paitsi nykyhetken myös tulevaisuuden kannalta. Kaisanetin verkkopäällikön Heikki Seppäsen mukaan valokuidun tekninen käyttöikä on vuosikymmeniä eli sen nopeus ja laatu riittää jatkossakin. Luotettava, tulevaisuuden palvelut ja kaapelitelevision mahdollistava valokuitu myös helpottaa kodin myyntiä. 

Seppänen kehottaa valokuidusta kiinnostuneita ottamaan rohkeasti yhteyttä omaan paikalliseen operaattoriin.

"Myös Kaisanet on rakentanut valokuituverkkoa jo niin laajasti, että moni asuu lähellä sitä. Lisää tulee kyselyiden pohjalta."

Tämä asiakastarina on osa Finnet-liiton tekemää Kuituonnea-artikkelisarjaa. Kuulumme jäsenenä Finnet-liittoon, johon myös Kaisanet kuuluu. Jos haluat selvittää valokuidun saatavuutta Luoteis-Pirkanmaalla, tee haku Kuitusaatavuuskyselyssämme.